Tromssa

Lofoottien jälkeen Tromssa tuntui aika isolta ja kansainväliseltä kaupungilta. Eihän se oikeasti mikään suurkaupunki ole reilulla 70 000 asukkallaan, mutta vaihteeksi oli kiva aistia mannermaista tunnelmaa. Tromssa on maailman pohjoisin yliopistokaupunki ja se tuo heti omanlaisensa sivistyksen ja kansainvälisyyden ilmapiirin. Onpa sitä kutsuttu Pohjolan Pariisiksikin ja kuuleman mukaan Tromssassa on erittäin aktiivinen yöelämä.

Upea huone , upeat näkymät ja extramuhkea sänky

Asuin Radisson Blu hotellissa ja se oli kyllä aika hulppea mesta! Sain asua ilmaiseksi, se oli iloinen yllätys ja kaiken lisäksi meille annettiin upea huone hienolla näkymällä. Yksi seinä oli lähes kokonaan ikkunaa ja se miellytti minuakin. Ei tulisi tylsää, kun äiti on syömässä.

Minä se vaan poseeraan, vaikka jääkarhu uhkaa

Tällä kertaa äiti halusi tietää, mitä puuhaan, kun jään yksin hotelliin ja jätti kameran kuvaamaan aamupalan ajaksi. No mitäpä minä, hyppäsin sänkyyn makoilemaan ja välillä kävin katselemassa ikkunasta.

Äiti kehui, että aamiainen oli hoidettu upeasti , vaikka oli korona-aika. Tarjoilijalta sai tilata haluamaansa aamiaista ja se tarjoiltiin pöytään.

Nämä ne on olleet kovia koiria, enpä taitaisi kovin kauan valjakossa pärjätä

Käytiin kävelemässä Tromssan keskustassa ja käyttäydyin ihan asiallisesti.

Tässä odotan äitiä kioskilta

Tässä linkissä lisää tietoa Tromssasta, me palataan tänne taas ensi kesänä ja silloin tutkitaan kaupunki tarkemmin.

https://www.google.fi/amp/s/anaresor.com/2016/11/29/tromssa-jaakarhuja-hipstereita-ja-hylkeennahkahepenia/amp/

Ja tietenkin linkki Radisson Blu hotelliin, joka minulta saa hulppeat 9 pistettä! Koiraystävällinen hotelli ylellisillä puitteilla.

https://www.radissonhotels.com/en-us/hotels/radisson-blu-tromso?cid=a:se+b:gmb+c:emea+i:local+e:rdb+d:nob+h:TOSZH

Piilokamerassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s